Päivä: 7.9.2019

Fadoa Lappeenrannassa

Fadolaulaja Kirsi Poutanen esiintyy lauantaina 12.10.2019 klo 16.00 kulttuuritila Nuijamiehessä pianisti-säveltäjä Esa Helasvuon kanssa. He ovat tänä vuonna esiintyneet eri puolilla Suomea loppuunmyydyissä konserteissa. Fadoa on alun pitäen säestetty akustisella kitaralla, mutta piano tuli suosituksi 1900-luvun alkupuolella.

LIPUT 15 euroa suoraan (silloin ei välityspalkkiota) Aija Käkelä-Laine, puh. 040 – 593 6772 tai aijakakelalaine@gmail.com. Konsertin tuotto Kulttuuritila Nuijamiehelle! Lippuja saa myös Ticketmasterin kautta tai suoraan Kulttuuritila Nuijamiehestä.

Portugalin ja suomen kielen rinnalle on Poutasen lauluihin ilmestynyt viime aikoina karjalan kieli. Menetys ja kaipaus, laulut ja loitsut, itkuvirret vievät Poutasesta fadon karjalaisuuden myyttisiin kalevalaisiin näkyihin.

”Syytä tähän hapuilen omista sukujuuristani, jotka Venäjän puolelle jääneiden seutujen ja aina Vienan Karjalan kautta ovat juurtuneet Simpeleelle ja Parikkalaan”, Poutanen kertoo. Pääkaupunkiseudulla asuvan Poutasen vanhemmat ovat Etelä-Karjalasta.

Kirsi Poutanen tunnetaan paitsi laulajana, myös runoilijana ja näyttelijänä. Poutanen julkaisi suomenkielisen fadoäänitteen Amália Tributen vuonna 2013, joka oli Suomen Etno-Emma 2014 ehdokkaana sekä Prémio do Amália -palkintoehdokkaana Portugalissa. Alla linkki Youtube: Kirsi Poutanen Fado Portugués albumi Amalia Rodrigues tribute – Canto em finlandes